KasvuvoimaaAjankohtaista

Bisnesväki valtasi Turun linnan ja Kakolan – EY mukana the SHIFT-tapahtumassa

Festarihenkinen bisnestapahtuma the SHIFT keräsi Turkuun parisen tuhatta eri alojen yritystä, yrityspäättäjää, rahoittajaa, hallitusammattilaista ja toimihenkilöä kansainvälisesti. SHIFT järjestettiin 31.5.—1.6.2017 jo toista kertaa. EY näkyi tapahtumassa sekä omalla ständillään että BoardRoom Challenge -ohjelmanumerossa, jossa Matti Copeland oli lavalla yhdessä hallitusammattilaisten kanssa sparraamassa yrityksiä kasvun tielle.

 

EY oli SHIFTissä mukana vahvalla asiantuntijatiimillä, joka koostui perhe- ja kasvuyrityspalveluiden johtajasta tilintarkastajiin sekä veroasiantuntijoista lakimiehiin. Turun linnan tiluksilla järjestetyssä ulkotapahtumassa oli lämmin ja rento tunnelma, koleasta säästä huolimatta.

– EY:n ständillä tapasimme sekä suomalaisia että ulkomaalaisia aloittavia yrittäjiä. Heistä moni kertoi kansainvälistymistavoitteistaan, suuntanaan etenkin USA:n markkinat, kertoo EY:n veroasiantuntija Noora Flemming.

KHT-tilintarkastaja Teppo Hirvoila EY:n Turun toimistolta on samoilla linjoilla ja summaa SHIFT-kokemuksensa:

– Mielestäni Boardroom Challenge -ohjelmanumero ja vapaat keskustelut muiden osallistujien kanssa olivat tapahtuman parasta antia. Oli mahtavaa inspiroitua erilaisten yritysten tarinoista ja kasvutavoitteista sekä verkostoitua uusien ihmisten kanssa. Kävimme läpi mahdollisuuksia mm. kasvun rahoittamisesta ja yhtiömuodoista – kaikesta, missä voimme olla näiden ideoiden, yrittäjien ja yritysten tukena. Parhaan palautteen palveluistamme sainkin erään keskustelun päätteeksi: “Teihin voin siis ottaa yhteyttä, kun haluan itse keskittyä omaan liiketoimintaani ja tarvitsen kuitenkin tukea esimerkiksi sopimusasioissa?” Kyllä voi!

SHIFT-tapahtumaa ideoi voittoa tavoittelematon yhdistys, Shift ry. Shift ry:n takana on Boost Turku, Turun seudun neljä nuorkauppakamaria, Turun Yrittäjät, Turun kauppakamari ja Turun kaupunki. Lisätiedot: www.theshift.fi