KasvuvoimaaAjankohtaista

Lelutehtailija Manny Stul valittiin maailman parhaaksi yrittäjäksi

Australialaisen Moose Enterprisen omistaja Manny Stul palkittiin EY World Entrepreneur of the Year -tapahtumassa Monte Carlossa lauantaina 11.6.2016 maailman parhaana yrittäjänä. Suomea edustanut Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen oli loppuun saakka yksi laajaa kansainvälistä kiinnostusta herättäneistä yrittäjistä.

EY:n vuosittainen kansainvälinen yrittäjäkilpailu EY World Entrepreneur of the Year järjestettiin viime viikolla Monacossa. Lauantaina 11.6.2015 Monte Carlossa pidetyn juhlagaalan päätteeksi paljastettiin jännityksellä odotettu maailman paras yrittäjä -palkinnon saaja. Vuoden 2016 voittajaksi valittiin australialaisen Moose Enterprisen omistaja Manny Stul.

Puolalaisten pakolaistaustaisten vanhempien poika, Manny Stul, aloitti yrittäjäuransa 1970-luvulla Australiassa perustamalla Skansen Giftwaren. Innovatiivisuutensa ja muutoskykynsä ansiosta Manny kasvatti Skansen Giftwaresta yhden Australian isoimmista lahjatavarakaupoista. Skansen listautui pörssiin 1993. Vuonna 2000 Manny osti tuohon aikaan vain 10 henkeä työllistäneen Moose-yrityksen. Hän onnistui kasvattamaan Moosesta menestyksekkään leluyrityksen liiketoiminnallisista haasteista ja yrityksen katastrofin partaalle vuonna 2007 vieneestä mainetta tahrineesta tuotetakaisinvedosta huolimatta.

Lue lisää tiedotteestamme.